Ke 16.10.2024
1 pv
Hinta alkaen 119€
Serlachius Pääkonttorin näyttelyt liittyvät taiteeseen sekä Serlachiuksen ja Mäntän paperiteollisuusyhteisön historiaan. Jo metsäyhtiön entinen pääkonttori on nähtävyys sinänsä. Klassismia edustava rakennus valmistui vuonna 1934 G.A. Serlachius Osakeyhtiön käyntikortiksi. Pääkonttori on remontoitu ja avattu uudelleen yleisölle kesällä.
Markku Eklöf on valloittanut persoonallaan jo yli 30 vuoden ajan toimiessaan matkanjohtajana niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Sana on kiirinyt myös Pirkanmaan rajojen ulkopuolelle sillä asiakkaita on jo ympäri Suomen jotka haluavat lähteä juuri Markun mukana reissuun. Matkapaketit on rakenneltu laadukkaasti ja kattavasti, huomioiden jo etukäteen matkan hintaan sisältyväksi ateriat, sisäänpääsymaksut, opastukset ym. Pidemmätkin ajomatkat menevät mukavasti tauottaen ja matkanjohtajan tarinoita kuunnellen. Lähde sinäkin mukaan kokemaan millaista matkanteko voi hauskimmillaan olla!
Onko sinulla oma ryhmä, jonka kanssa haluaisit lähteä matkaan? Tiesithän, että Matkapojat palvelee kaiken kokoisia ryhmiä ja räätälöi sinulle ja ryhmällesi sopivat matkapaketit. Ammattitaitoiset myyntivirkailijamme tavoitat numerosta 010 2323 200 tai ryhmat@matkapojat.fi. Voit halutessasi pyytää myös suoraan tarjouksen tai jättää soittopyynnön.
Klo 06.30 Sastamala, linja-autoasema
Klo 07.25 Ylöjärvi, Matkatien pysäkki
Klo 07.45 Nokia, Pirkkalaistien pikavuoropysäkki.
Klo 08.00 Pirkkala/K-market Pirkanpojan pysäkki
Klo 08.30 Vanha Kirkko
Matkaamme aamusta Teiskon maisemien kautta Ruovedelle, jossa sijaitsee Vinhan kirjakauppa. Vinhan kirjakauppa ei ole vain talo Ruoveden keskustassa. Se on instituutio, matkailunähtävyys ja maamerkki. Kirjakauppa on omalla tavallaan edustanut paikkakunnalla vakautta ja jatkuvuutta, ja se seisoo yhä edelleen tukevasti paikallaan. Kirjansitoja Kustaa Wilenius perusti kirjakaupan vuonna 1903 ja rakennus valmistui vuonna 1931. Perheyritys piti kirjakauppaa neljän sukupolven ajan, ja noihin vuosiin mahtui lukematon määrä elämänmakuisia päiviä. Kuulemma pienen historiikin kirjakaupasta, juomme sen lomassa kahvit sekä teemme ostoksia. Ruovedeltä jatkamme matkaa Mänttään jossa ensimmäisenä tutustumiskohteena on Serlachiuksen kartano. Gösta Serlachiuksen edustuskodikseen rakennuttamassa Joenniemen kartanossa on esitelty taidesäätiön omia kokoelmia vuodesta 1945 lähtien. Vuonna 2014 sen yhteyteen valmistui puurakenteinen laajennusosa ja kesällä 2022 Taidesauna. Serlachius Kartano tunnettiin aiemmin nimellä Serlachius-museo Gösta. Kartanolla on esillä Traaginen tarina kadonneesta rakkaudesta, Nastja Säde Rönkön (s. 1985) videoinstallaatiota vie eteenpäin runollinen teksti: intiimit, monitulkintaiset säkeet kertovat paitsi rakkaudesta, myös kadonneesta ja löydetystä identiteetistä, arpeutuneesta planeetasta ja alati muuttuvasta maailmastamme. Lisäksi näyttely nimeltä ROR ABC. Vuonna 2000 ROR tuli, näki ja valloitti maailmaa, kunnes eksyi omaan tähtipölyynsä. Serlachiuksen tilauksesta se on palannut tulevaisuudesta mukanaan ihmeelliset aakkoset, joista syntyy uusi ROR-maailma. Syömme lounaan ravintola Göstassa. Lounaan jälkeen siirrymme bussilla Serlachiuksen pääkonttoriin. Serlachius Pääkonttorin näyttelyt liittyvät taiteeseen sekä Serlachiuksen ja Mäntän paperiteollisuusyhteisön historiaan. Jo metsäyhtiön entinen pääkonttori on nähtävyys sinänsä. Klassismia edustava rakennus valmistui vuonna 1934 G.A. Serlachius Osakeyhtiön käyntikortiksi. Pääkonttori on remontoitu ja avattu uudelleen yleisölle kesällä. Oppaamme johdattelee meidät entisajan työelämän saloihin hauskalla opastuksellaan sekä kertoo samalla Pääkonttorin historiasta, elämästä ja näyttelystä.
Paluu Vanhalle Kirkolle noin klo 17.30.