Admin login Payments User login Administrator Scripts Wordpress login Drupal Private console Email automation SQL command prompt
Matkapojat logo Kuljetukset Lahjakortit Uutiskirje
Tunnelmaa ja jouluostoksia Tallinnassa

Tallinnan joulutori ja joulumarkkinat

Tallinnan joulutori ja joulumarkkinat

Tallinnan perinteinen joulutori järjestetään Raatihuoneentorin aukiolla. Keskiaikaisen Raatihuoneentorin joulutoria pidetään yhtenä Euroopan kauneimmista. Torilla avautuvat lukuisat myyntikojut ovat tulvillaan maistuvia herkkuja, ruokia ja juomia. Raatihuoneen joulumarkkinoiden sydän on upea joulukuusi, jonka perinteet juontavat aina vuoteen 1441. Tarina kertoo, että Tallinnan joulupuu oli kaikkien aikojen ensimmäinen kaupunginkuusi koko Euroopassa.

Raatihuoneen torin joulumarkkinat avautuvat tänä vuonna jo marraskuun alussa ja ovat avoinna joulukuun 27. päivään asti. Torilla järjestetään paljon jouluista ohjelmaa, kuten musiikki- ja tanssiesityksiä. Perheen pienimmät pääsevät ihastelemaan ja syöttämään eläimiä ja tietenkin tapaamaan joulupukkia!

Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori on avoinna 22.11.–27.12.2024 välisenä aikana klo 10-20.


Risteilyt ja hotellimatkat Tallinnaan

Jouluinen Tallinna hurmaa vuodesta toiseen! Varaa risteily- tai hotellimatkasi Tallinnaan ja lähde piipahtamaan samalla Tallinnan ihanilla jouluoreilla. Viking XPRS:n päiväristeily ja Tallink Shuttlen päiväristeilyt vievät nopeasti perille. Aikaa jää maissa oloon matkapaketista riippuen 3,5 - 7 tuntia. Kun haluat rauhoittua ja nauttia Tallinnan joulunajan tunnelmasta ja tarjonnasta vähän enemmän, suosittelemme Viking Linen 1-3 yön hotellimatkaa tai Tallinkin 1-2 yön hotellimatkaa. Tervetuloa joulunajan risteily- ja hotellimatkoille Tallinnaan!

Joulutorilähdöt Riikaan ja Tarttoon

Baltian helmet, Riika ja Tartto, kutsuvat kauniille joulutoreilleen. Näille lähialuematkoille on helppoa lähteä kotimaan tilausajokuljetuksella. Ostokset ja tuliaiset kulkevat mukavasti bussin kyydissä omalle lähtöpaikkakunnalle. Meno-paluu kuljetukset Tallinnasta perille kohteeseen tapahtuu suomalaisella bussilla.

Joulumatkat Tallinnaan ja Baltiaan

Vietä unohtumaton joulu kiireettömästi nauttien, herkutellen ja hemmottellen - sitä on joulumatka parhaimmillaan!

Tekemistä Tallinnassa

Suunnittele Tallinnan matkasi etukäteen ja nappaa ajankohtaiset vinkit ja tutustu parhaisiin kohteisiin.

Myyntipalvelumme auttaa! Soita 010 2323200

Haluaisitko lisätietoa matkasta tai henkilökohtaista palvelua? Soita myyntipalveluumme 010 2323200 tai jätä soittopyyntö. Matka-asiantuntijamme auttavat sinua kaikissa matkaan liittyvissä kysymyksissä.

Oman ryhmän kanssa matkaan!

Onko sinulla oma ryhmä - pieni tai iso - jonka kanssa haluaisit lähteä matkaan? Tiesithän, että Matkapojat palvelee kaiken kokoisia ryhmiä ja räätälöi sinulle ja ryhmällesi sopivat matkapaketit. Ammattitaitoiset myyntivirkailijamme tavoitat numerosta 010 2323 440 tai ryhmat@matkapojat.fi. Voit halutessasi pyytää myös suoraan tarjouksen tai jättää soittopyynnön.

JÄTÄ SOITTOPYYNTÖ >

Tilaa uutiskirje ja saat tarjoukset suoraan sähköpostiisi!

TILAA

Login Payments User login Administrator Scripts Wordpress login Drupal Private console Email automation SQL command prompt