28.11., 5.12. ja 12.12.2024
4 päivää
Hinta alkaen 778€
Joulunalusaikaan yhdistyy Saksassa yli tuhatvuotinen juhlan ja
karnevaalin perinne, mikä tuo oman lisänsä myös joulutoreille. Ihana
joulun tuoksu syntyy myyntikojujen paahdetuista kastanjoista,
manteleista, marsipaaniukoista, suklaasta, pipareista... ja tietenkin
paikallisesta hehkuviinistä glühweinista, joka on olennainen osa
berliiniläistorien joulutunnelmaa. Perinteisiä joulumarkkinoita löytyy
Berliinissä kymmenittäin, niin suurilta toreilta kuin pieniltä
aukioilta ja ne ovat kauneimmillaan iltavalaistuksessa. Tarjolla on mm.
käsitöitä, lahjatavaroita, paikallisia herkkuja, oheisohjelmaa,
konsertteja ja tapahtumia. Berliini on myös loistava ostoskaupunki, josta varmasti löytyy täytettä pukinkonttiin. Virittäydy
joulun odotukseen ja tule tutustumaan eläväiseen Berliiniin ja sen
hurmaaviin joulutoreihin suomeksi opastettuna.
Tämäkin matka lennetään Finnairin suorilla reittilennoilla, joten saat matkastasi Finnair Plus -pisteitä.
Muista ilmoittaa Finnair
Plus -korttinumerosi matkavarauksesi yhteydessä.
Onko sinulla oma ryhmä, jonka kanssa haluaisit lähteä matkaan? Tiesithän, että Matkapojat palvelee kaiken kokoisia ryhmiä ja räätälöi sinulle ja ryhmällesi sopivat matkapaketit. Ammattitaitoiset myyntivirkailijamme tavoitat numerosta 010 2323 440 tai ryhmat@matkapojat.fi. Voit halutessasi pyytää myös suoraan tarjouksen tai jättää soittopyynnön.
Helsinki - Berliini | 11:15 - 12:15 |
Berliini - Helsinki | 19:20 - 22:15 |
Yhden hengen huone 150€/hlö
Finnairin päivälento Helsingistä
Berliiniin. Suomenkielinen paikallisopas ja bussi ovat
vastassa lentokentällä. Teemme kaupunkikiertoajelun, jonka aikana näemme Berliinin
tunnetuimmat nähtävyydet ja kuulemme paljon sen historiasta ja
nykypäivästä. Branderburgin portti on ehkä kaupungin tunnetuin symboli
ja sitä pidetään myös Saksojen yhdistymisen tunnuskuvana. Reichstag on
Saksan parlamentin eli liittopäivien kokoontumispaikka ja vaurioitui
pahasti toisen maailmansodan pommituksissa. Vanhaan loistoon kunnostettu
valtiopäivätalo on nykyään yksi kaupungin näyttävimmistä rakennuksista.
Näemme myös mm. kuuluisan Checkpoint Charlien rajanylityspaikan, Unter
den Linden -bulevardin sekä itäisen ja läntisen Berliinin
keskusta-alueet. Kiertoajelun jälkeen majoittuminen hotelliin ja ilta
vapaata ohjelmaa. Joulutunnelmaan pääsee vaikkapa hotellimme edustalla sjaitsevalla Alexanderplatz -aukion joulutorilla.
Aamiainen hotellissa ja vapaa-aikaa. Iltapäivällä vierailemme oppaan johdolla bussilla Gendarmenmarktin joulutorilla, jota monet pitävät Berliinin historiallisen keskustan tyylikkäimpänä. Näyttävien rakennusten reunastamalla aukiolla yli tuhat valonauhaa takaa joulutunnelman. Sisäänpääsymaksu torille on noin yksi euro. Kuljetus takaisin hotelliin illan suussa ja ilta vapaata ohjelmaa.
Aamiainen hotellissa ja vapaa aikaa. Iltapäivällä vierailemme bussilla oppaan kanssa Berliinin länsilaidalla sijaitsevalla Spandaun joulutorilla. Tori levittäytyy koko romanttisen Spandaun vanhan kaupungin alueelle ja on yksi kaupungin vanhimmista ja perinteisimmistä joulutoreista. Illan suussa kuljetus takaisin hotelliin ja ilta vapaata ohjelmaa.
Aamiainen hotellissa ja huoneiden luovutus. Päivällä on vielä hyvin
aikaa omalle ohjelmalle ja ostoksille. Lyhyen kävelymatkan päässä hotellista. historiallisella Neptunbrunnenilla, raatihuoneen ja Marienkirchen-kirkon vieressä, sijaitsee Roten Rathaus joulutori. Iltapäivällä kuljetus oppaan johdolla
lentokentälle, mistä Finnairin iltalento Helsinkiin.
Hotelli sijaitsee Berliinin keskustassa Alexanderplatz -aukiolla. Museosaari ja vilkas Hackescher Marktin alue ovat vain noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Hyvät yhteydet metrolla, raitiovaunulla ja bussilla eri puolille kaupunkia.
Hotellissa on kolme ravintolaa, baari, kuntosali ja lisämaksullinen spa osasto. Hotelli on Berliinin korkein ja sen terassilta 120 merin korkeudesta aukeaa upeat maisemat yli kaupungin (sisäänpääsymaksu noin 6 €). Joulun pyhäpäivien aikaan kaikki ravintola ja baarit eivät välttämättä ole auki.
Matkapojat Oy on sitoutunut kehittämään toimintaansa entistäkin vastuullisemmaksi. Vastuullisen toiminnan kehittämisessä otamme mahdollisuuksien mukaan huomioon sekä ilmaston, ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin, luonnon monimuotoisuuden vaalimisen, ihmisoikeudet sekä matkakohteiden kulttuuritekijät.
Matkapojat Oy:llä on matkanjärjestäjille myönnettävä globaali Travelife vastuullisuussertifikaatti sekä Business Finlandin myöntämä Sustainable Travel Finland (STF) merkin käyttöoikeus. Teemme nyt työtä askel askeleelta yhteistyökumppaniemme kanssa, jotta asiakkaamme saavat nauttia matkoistaan mahdollisimman vastuullisesti.
Kaikista päästöjen vähennystoimista huolimatta liikkuminen ja matkustaminen aiheuttaa aina jonkun verran kasvihuonekaasupäästöjä ympäristöön. Asiakkaillamme on nyt mahdollisuus hyvittää omasta matkastaan koituvat päästöt vapaaehtoisella päästöhyvitysmaksulla, jonka voi valita osaksi matkan lisäpalveluita. Matkapojat Oy tilittää lunastetut päästöhyvitysmaksut lyhentämättöminä nuorisojärjestö 4H:n Taimitekoon, jonka avulla mahdollistetaan nuorille kesätyötä ja lisätään Suomen metsien hiilinieluja sekä tuetaan Suomen kansallisen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista.
Lisätietoa Matkapojat Oy:n vastuullisuustyöstä saat: www.matkapojat.fi/vastuullisuus