27.9.2024 (täynnä) ja 4.4., 16.5., 6.6., 19.9. ja 17.10.2025
8 päivää
Hinta alkaen 1688€
Lähde tutustumaan itäisen Adrianmeren sykähdyttäviin maisemiin ja kiehtovaan kulttuuriin! Välimeren alue on vuosituhansien ajan ollut erilaisten kansojen ja kulttuurien kohtauspaikka. Balkanin niemimaa idän ja lännen solmukohdassa erkani viime vuosisadan myllerryksissä läntisistä veljistään ja on tänä päivänä monille tuntemattomin osa Eurooppaa. Viikon aikana vierailemme kuuden maan alueella, joista Albania on viimeisin eristyksissä elänyt maanosamme maa. Muut maat taas elivät pitkään osana ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntynyttä Jugoslaviaa. Yhteistä kaikille ovat pitkä historia osana Eurooppaa sekä äärettömän kauniit maisemat, joissa kohtaavat jylhät Dinaariset Alpit, syvänsiniset sisäjärvet ja kristallinkirkas Adrianmeri.
Dubrovnikin kaupunkia kutsutaan Kroatian kruunun jalokiveksi ja sen vanha kaupunki on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi. Jykevien muurien sisällä sijaitseva vanha kaupunki omaa yli tuhatvuotisen historian ja sieltä löytyy useita kauniita palatseja, kirkkoja, luostareita, suihkulähteitä ja viehättäviä kujia. Arkkitehtoniset aarteet kertovat loisteliaasta menneisyydestä: keskiajalla Dubrovnik oli kauppalaivastonsa ansiosta itäisen Välimeren vahvin kaupunkivaltio, joka veti vertoja jopa Venetsialle.
Kotorinlahden poukamassa sijaitseva keskiaikainen Kotor on muurien ympäröimä, Unescon suojelema kaupunki, joka on yksi Montenegron suosituimpia nähtävyyksiä. Korkeiden vuorien heijastuma syväsinisen veden pinnasta luo lumoavaa tunnelmaa. Kotorinlahdelta noustaan serpentiinitietä ylös vuoristoon upeissa maisemissa Montengron entiseen pääkaupunkiin Cetinjeen, joka perustettiin sinne ottomaanien hyökkäyksien varalta. Niemen kärkeen rakennettu Budvan kaupunki omaa yli kaksituhattavuotisen historian ja on aikanaan kuulunut sekä antiikin Kreikan että Rooman valtakuntiin.
Kauniissa Decanin luostarissa munkit elävät yksinkertaista ja nöyrää elämää, kuten ovat tehneet vuosisatojen ajan, aina sen paerustamisesta vuodesta 1327 alkaen. Kosovon pääkaupunki Pristina on yksi maanosamme eksoottisimpia kaupunkilomakohteita. Sen pääpiirteittäin albanialainen kulttuuri on sekoittunut moniin muihin vaikutteisiin, ja kaupunki on ainutlaatuinen yhdistelmä mitä erilaisimpia aineksia.
Ohrid-järvi on Pohjois-Makedonian varsinainen kruununjalokivi. Sekä itse järvi, että Ohridin kaupunki ovat Unescon maailmanperintökohteita. Kristallin kirkkaat vedet houkuttelevat erityisesti kesäkuukausina myös turisteja nauttimaan vesistä ja ainutlaatuisesta sinisestä taimenesta, joka kuuluu harvinaisten elävien fossiilien joukkoon. Pääkaupunki Skopje tunnetaan yhtenä Euroopan ilmeikkäimpänä pääkaupunkina. Viime vuosien rakennusbuumi on luonut kontrastin historiallisten monumenttien kesken. Vardar-joki jakaa kaupungin kahtia Muslimi-alueeseen ja Ortodoksiseen kaupunginosaan. Skopje on myös albanialaisen Äiti Teresan syntymäkaupunki.
Tämäkin matka lennetään Finnairin suorilla reittilennoilla, joten saat matkastasi Finnair Plus -pisteitä.
Muista ilmoittaa Finnair
Plus -korttinumerosi matkavarauksesi yhteydessä.
Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Onko sinulla oma ryhmä, jonka kanssa haluaisit lähteä matkaan? Tiesithän, että Matkapojat palvelee kaiken kokoisia ryhmiä ja räätälöi sinulle ja ryhmällesi sopivat matkapaketit. Ammattitaitoiset myyntivirkailijamme tavoitat numerosta 010 2323 200 tai ryhmat@matkapojat.fi. Voit halutessasi pyytää myös suoraan tarjouksen tai jättää soittopyynnön.
Ajat ovat paikallista aikaa. Kroatiassa ja matkan muissa kohteissa kello on 1 h vähemmän kuin Suomessa. Lennot Finnairilla.
Helsinki - Dubrovnik | 07:40 - 09:40 |
Dubrovnik - Helsinki | 10:30 - 14:30 |
Helsinki - Dubrovnik | 07:30 - 09:30 |
Dubrovnik - Helsinki | 10:15 - 14:15 |
Yhden hengen huone alk. 180 €
Finnairin aamulento Helsingistä Dubrovnikiin. Suomenkielinen opas ja bussi ovat vastassa lentoasemalla. Kroatian kruunuksi mainitun ja Unescon maailmanperintökohteeksi valitun Dubrovnikin vanhankaupungin halkaisee kalkkikivellä päällystetty pääkatu. Täällä näet ainutlaatuisen kokoelman vanhoja palatseja, kirkkoja ja luostareita sekä viehättäviä kahviloita ja pikkupuoteja. Arkkitehtoniset aarteet kertovat loisteliaasta menneisyydestä: keskiajalla Dubrovnik oli kauppalaivastonsa ansiosta itäisen Välimeren vahvin kaupunkivaltio, joka veti vertoja jopa Venetsialle. Nautimme Dubrovnikissa yhteisen lounaan ja näemme kävelykierroksen aikana kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Päivän päätteeksi ajamme Bosnia-Hertsegovinan eteläosassa sijaitsevaan Trebinjen kaupunkiin, joka sijaitsee Dinaaristen Alppien tuntumassa Trebišnjica-joen varrella. Majoittuminen hotelliin illalla ja yhteinen illallinen. Päivän ajomatka noin 65 km.
Aamiaisen jälkeen matkamme jatkuu kohti Montenegroa, jossa suuntaamme Kotorinlahden poukamassa sijaitsevaan keskiaikaiseen kaupunkiin. Kotor on muurien ympäröimä, Unescon suojelema kaupunki, joka on yksi Montenegron suosituimpia nähtävyyksiä. Korkeiden vuorien heijastuma syväsinisen veden pinnasta luo lumoavaa tunnelmaa. Täällä menneisyys kohtaa nykyajan: Mukulakivikadut, vuosisatoja vanhat rakennukset, sadat kissat ja sokkeloinen venetsialaisvaikutteinen vanhakaupunki tarjoavat vierailijalle unohtumattoman kokemuksen. Kotorista suuntaamme huikeissa maisemissa serpentiinitietä ylös vuoristoon ja Cetinjen kaupunkiin. Se tunnetaan Montenegron entisenä pääkaupunkina, ja sitä pidetään maan historian ja kulttuurin tyyssijana. Kaupunki perustettiin 1400-luvulla, jolloin maan hallitsija siirsi pääkaupunkinsa ottomaanien hyökkäyksien varalta Lovćenin vehreälle vuoristoseudulle. Kierrämme kävellen keskustassa ja näemme tärkeimpiä nähtävyyksiä. Nautimme päivän aikana myös yhteisen lounaan. Päivän päätteeksi suuntaamme Podgoricaan Montenegron pääkaupunkiin, jossa yhteinen illallinen ja yöpyminen hotellissa. Päivän ajomatka noin 160 km.
Aamiaisen jälkeen jatkamme matkaa koilliseen Kosovon Rozhajeen. Matkalla pysähdymme lounaalla White Drin -joen rannalla, jossa pääsemme ihastelemaan kauniita maisemia. Lisäksi vierailemme vesiputouksella, joka sijaitsee nukkuvan kaunottaren luolan,”Shpella e Radacit”, vieressä. Täältä matka jatkuu kohti Decanin kaunista luostaria. Luostarin munkit elävät yksinkertaista ja nöyrää elämää kuten ovat tehneet vuosisatojen ajan, mutta suhtautuvat vierailijoita kohtaan avoimesti. Luostarin perusti kastanjalehtoon kuningas Stafan Dečanski vuonna 1327. Nautimme päivän aikana myös yhteisen lounaan. Päivän viimeinen pysäkkimme on Kosovon pääkaupunki Pristina. Majoittuminen hotelliin ja yhteinen illallinen. Päivän ajomatka noin 330km.
Aamiaisen jälkeen pääsemme tutustumaan miltä Kosovon pääkaupunki Pristina näyttää. Pristina on positiivinen tunnelmaltaan, jatkuvasti muutoksissa oleva kaupunki. Näemme aamulla kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä kuten Aiti Teresan katedraalin ja kansalliskirjaston, jota kutsutaan maailman rumimmaksi rakennukseksi. Pristinasta lähdemme ajamaan etelään kohti Makedonian pääkaupunkia Skopjea. Perillä ihastelemme panorama-näkymää Kalen linnakkeelle ja kierrämme kävellen tärkeimpiä nähtävyyksiä. Lisäksi pääsemme tutustumaan vanhan kaupungin basaariin Carshijaan. Makedonian pääkaupungista on tullut viihdyttävä Balkanin keskus. Nautimme päivän aikana myös yhteisen lounaan. Päivän päätteeksi ajamme Makedonian lounasosassa sijaitsevaan Ohridiin, jossa majoitumme hotelliin ja nautimme yhteisen illallisen. Päivän ajomatka noin 260 km.
Aamiaisen jälkeen kiertelemme Ohridin kaupunkia, jolla on pitkä historia takanaan. Antiikin aikana kaupunki tunnettiin nimellä Lychnidos ja se sijaitsi Via Egnatia -tien varrella. Kristinusko saapui tänne varhain ja sekä slaavien että bysanttilaisten vaikutus näkyy rikkaana. Ohrid ja samanniminen järvi kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon. Kävelemme mäen rinteessä sijaitsevan vanhankaupungin sokkeloissa ja tutustumme tärkeimpiin kirkkoihin, mm. keskiaikaiseen Pyhän Sofian kirkkoon sekä Tsaari Samuilin linnakkeen raunioihin - linnaan, jota pidettiin aikanaan Balkanin suurimpana sekä mahdottomana valloittaa. Nautimme päivän aikana myös yhteisen lounaan. Iltapäivällä ajamme järven rantaa pitkin upeissa maisemissa kohti etelää ja tutustumme Pyhän Naumin luostariin lähellä Albanian rajaa. Täältä palaamme takaisin Ohridiin ja nautimme yhteisin illallisen. Päivän ajomatka noin 60 km.
Aamiainen hotellissa ja huoneiden luovutus. Matkamme jatkuu Albanian pääkaupunkiin Tiranaan, jossa näemme tärkeimmät nähtävyydet bussin kyydistä: pääkadun, joka yhdistää Äiti Teresan ja Skanderbegin aukiot, tärkeimmät hallintorakennukset ja kansallisgallerian. Vilkkaalla Skanderbegin aukiolla on legendaarisen kansallissankari George Kastriotin ratsastajapatsas. Kastrioti taisteli 1400-luvulla menestyksekkäästi ottomaanien imperiumia vastaan. Kansallishistoriallisessa museossa, Albanian suurimmassa museossa, julkisivun valtava seinämaalaus kuvaa maan pitkää ja vaiherikasta historiaa. Pääkadulle erottuu myös pyramidinmuotoinen, lasista ja marmorista rakennettu kansainvälinen kulttuurikeskus, joka rakennettiin alun perin diktaattori Hoxan museoksi vuonna 1988. Jatkamme vielä ns. Blloku-alueelle, Albanian entisten kommunistijohtajien asuinalueelle. Nautimme Tiranassa yhteisen lounaan. Illallinen Fishten kylässä luoteis-Albaniassa, jonka jälkeen jatkamme matkaa Shkoderjärven eteläkärjessä sijaitsevaan Shkoderin kaupunkiin. Majoittuminen hotelliin myöhään illalla. Päivän ajomatka noin 240 km.
Aamiaisen jälkeen tutustumme yhteen Euroopan vanhimmista kaupungeista, Shkodëriin, joka on Albanian vanhimpia ja nykyisin maan tärkeimpiä kulttuurikaupunkeja. Antiikin aikana osa illyrialaiskuninkaista piti paikkaa pääkaupunkinaan ja näiltä ajoilta on peräisin mm. kukkulan kuuluisa Rozafan linna. Tutustumiskierroksella näemme Shkodëria, mm. kaupunkikuvaa hallitsevan, vuonna 1995 Saudi-Arabian ja Egyptin tuella rakennetun Ebu Bekr -moskeijan puutarhoineen. Albaniasta jatkamme matkaa Montenegron eteläosaan, Adrianmeren rannalla sijaitsevaan Budvan kaupunkiin, missä nautimme yhteisen lounaan. Aikaa jää myös tutustua kaupungin historialliseen keskustaan niemen kärjessä. Päivän päätteeksi jatkamme matkaa Kroatiaan, missä majoittuminen hotelliin Dubrovnikin eteläpuolella sijaitsevassa Mlinin kalastajakylässä. Yhteinen illallinen hotellissa. Päivän ajomatka noin 180 km.
Aamiainen hotellissa
ja huoneiden luovutus. Kuljetus aamulla Dubrovnikin lentoasemalle, mistä Finnairin päivälento Helsinkiin. Päivän ajomatka noin 10 km.
Sijaitsee keskustasta.
Hotellissa on ravintola ja baari.
Sijaitsee keskustassa.
Hotellissa on ravintola.
Sijaitsee keskustassa.
Hotellissa on ravintola ja baari.
Sijaitsee keskustassa.
Hotellissa on ravintola, kahvila ja lisämaksullinen spa-osasto.
Sijaitsee noin 500 metriä keskustasta.
Hotellissa on ravintola ja baari.
Sijaitsee Dubrovnikin eteläpuolella lähes meren rannassa pienessä Mlinin kalastajakylässä. Huoneet ovat useassa rakennuksessa ja alueella on paljon portaita.
Hotellissa on ravintola ja baari.
Matkapojat Oy on sitoutunut kehittämään toimintaansa entistäkin vastuullisemmaksi. Vastuullisen toiminnan kehittämisessä otamme mahdollisuuksien mukaan huomioon sekä ilmaston, ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin, luonnon monimuotoisuuden vaalimisen, ihmisoikeudet sekä matkakohteiden kulttuuritekijät.
Matkapojat Oy:llä on matkanjärjestäjille myönnettävä globaali Travelife vastuullisuussertifikaatti sekä Business Finlandin myöntämä Sustainable Travel Finland (STF) merkin käyttöoikeus. Teemme nyt työtä askel askeleelta yhteistyökumppaniemme kanssa, jotta asiakkaamme saavat nauttia matkoistaan mahdollisimman vastuullisesti.
Kaikista päästöjen vähennystoimista huolimatta liikkuminen ja matkustaminen aiheuttaa aina jonkun verran kasvihuonekaasupäästöjä ympäristöön. Asiakkaillamme on nyt mahdollisuus hyvittää omasta matkastaan koituvat päästöt vapaaehtoisella päästöhyvitysmaksulla, jonka voi valita osaksi matkan lisäpalveluita. Matkapojat Oy tilittää lunastetut päästöhyvitysmaksut lyhentämättöminä nuorisojärjestö 4H:n Taimitekoon, jonka avulla mahdollistetaan nuorille kesätyötä ja lisätään Suomen metsien hiilinieluja sekä tuetaan Suomen kansallisen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista.
Lisätietoa Matkapojat Oy:n vastuullisuustyöstä saat: www.matkapojat.fi/vastuullisuus