24.1.2025
22h
Tulimeri on kaikkien palokuntalaisten yhteinen vuoden aloitustapahtuma. Risteily on tarkoitettu niin vapaaehtoisille, kuin päätoimisillekin pelastusalalla toimiville. Tulimeren ohjelma on aina sisältänyt viihdettä, niin tähtiartistien kuin palokuntalaisten itse toteuttamana sekä sopivassa suhteessa myös asiaa luentojen tms. muodossa.
Tulimeri-risteilyä on järjestetty vuodesta 1998. Risteily perustuu entisen Turun ja Porin läänin alueen palokuntien nuorisotyöntekijöiden vuosittaiseen alkuvuoden risteilytapahtumaan 1970- ja 1980-lukujen vaihteesta alkaen. Ensimmäisiä risteilijöitä olivat Rauman alueen nuorisotyöntekijät. 1990-luvulla risteilystä pikkuhiljaa tuli kaikkien palokunnassa toimivien risteily ja vuonna 1998 risteily muuttui valtakunnalliseksi ja sai nimen Tulimeri.
VR:llä on nykyään olemassa erilaisia tarjouksia mm. säästölippuja. ”Säästölippu on kaikille edullisin lippu. Niitä on myynnissä vain rajoitettu määrä, eikä niistä myönnetä alennuksia. Säästölippu sopii erityisesti sinulle, joka voit valita matkustusajankohtasi joustavasti. Säästöliput tulevat myyntiin 60 vuorokautta ennen matkaa.”
Varaukset
Turku, Silja terminaali
Tukholma
HUOM ajat ovat paikallista aikaa!
Turku | Tukholma | ||
19:30 | 06:10 | ||
18:30 | 07:10 |
Meriaamiainen
Lounas
Illallinen
Ostosraha
Drinkkikuponki
Maihinnousukortit jaetaan tilausvahvistusta/osanottajatodistusta vastaan Silja Linen Turun terminaalista klo 16:30 - 19:00. Huom laivaan nousu päättyy klo 19:10.
Laivan lähtöaika Turusta on klo 19:30
Laiva on Tukholmassa klo 06:10-07:10 Ruotsin aikaa. Laivasta ei ole maihinnousu-mahdollisuutta.
Laiva saapuu takaisin Turkuun klo 18:30
Baltic Princess on Itämeren menevin lomakohde, joka tarjoaa uutta koettavaa viikon jokaisena päivänä. Huippuesiintyjistä, musiikista, tanssista ja uusista elämyksistä nautitaan laivalla lähes kellon ympäri.